Meille töihin

Tervetuloa töihin PCBI:lle

PCBI työnantajana

Me olemme yhteisö, pidämme toisistamme huolta ja edistämme toistemme kasvua. Laatu, innovointi ja rakentaminen nousee esiin työskennellessäsi meillä. Tunne että kuulutaan samaan porukkaan on sääntö, eikä poikkeus. Olemme osa suurempaa kokonaisuutta, ja työllämme on merkitystä tarjoessamme yhteiskunnalle välittömiä ratkaisuja.

Olemme vankka tekijä henkilöstömäärästämme riippumatta. Toimintamme kumpuaa arvoistamme, Progress&Commit, Build&Innovate. Arvojen avulla meillä on tuki, mihin palata.

Olisitko sinä meille sopiva osaaja?

Tarvitsemme tekijän, joka jakaa arvomme, tietämystään ja on valmis oppimaan uutta. 

Kykysi toimia sosiaalisissa tilanteissa tulee itsestään ja tahtosi selviytyä haasteista on palkitsevaa. Olet tarkka, osaat priorisoida ja kantaa vastuuta. Uskomme vahvasti haasteiden auttavan kehittymään ja viemään kohti menestystä. Työskennellessäsi meillä edustat samalla yritystämme. Tahdomme siis valita parhaat ammattitaitoiset henkilöt PCBI-yhteisöömme.

Osaamistausta

Töissä meillä on liiketaloudenperustutkinnosta valmistuneista lentäjään saakka. Ammatti asentajillamme koulutukset ovat käytyinä kylmäasentajan, sähköasentajan ja LVI-asentajan tutkinnoista. Aiemmista työkokemuksistasi on varmasti hyötyä!

Työyhteisömme

Pidämme jokaisen kvartaalin päätyttyä henkilöstöpalaverin, jossa käydään yhdessä läpi onnistumiset ja parantamisen paikat.  Yhdessä eteenpäin on PCBI yksi tärkeimpiä toimintamallejamme, ketään ei jätetä yksin ja ideoita kuullaan. 

eNPS-tyytyväisyys kyselyn tulos on kohonnut entisestään ja lukuna vallitsee numero 9.